Valmistautuminen lapsikuvaukseen

Lapsikuvaus on oma taiteenlajinsa. Siinä tarvitaan hyvää ajoitusta ja pieniä kikkoja, joilla saadaan lapsi rentoutumaan kuvausten ajaksi. Lasta kuvatessani pyrin tekemään tilanteesta mahdollisimman lapsentahtisen ja -ystävällisen. Jo tilaan tullessa, pyritään luomaan sellainen tunnelma, että hymyä saattaisi hellitä kuvatessakin. Lapsikuvauksessa olen aina järjestänyt aikaa niin, että lapsella on aikaa hiukan ihmetellä tilaa ja minua.

Kun tulet kuvaukseen lapsen kanssa, kannattaa huomioida nämä:

  • Ajoita kuvaukset niin, että lapsi olisi syönyt ja mahdollsimman virkeä. Mukaan voi ottaa omaa herkkua, jos pahamieli yllättää. Pieni suupala helpottaa kummasti.
  • Studiolla kuvatessani, minulla on käytössäni useita eri taustavaihtoehtoja. Voit miettiä vaatetta sen mukaan.
  • Kuvausten ohessa voidaan vaihtaa vaatetusta ja ottaa kuvat kahdella eri vaatteella.
  • Mieti kannattaako lapsella olla kengät jalassa. Pienen lapsen kohdalla yleensä kengänpohjat ovat ne, jotka kuvassa näkyvät. Siksi suosin paljaita varpaita hienommankin mekon tai asun yhteydessä. Vilkkuvarpaat esiin!
  • Studiollani on erilaista rekvisiittaa. Miljöökuvauksiinkin otan mukaan joskus omaa rekvisiittaani, mikäli se on vain puitteiden salliessa mahdollista. Omaa rekvisiittaa saa tuoda mukaan kuvauksiin.
  • Tule rennolla mielellä, koska joudut varmasti tekemään jotain hassua saadaksesi lapsesi hymyilemään!
  • Mikäli lapsikuvauksen yhteydessä halutaan ottaa myös perhekuvat, niin se kannattaa tehdä kuvausten alussa. Silloin lapsikin voi olla turvallisesti oman perheensä ympäröimänä.
  • Kun tulet studiolle kuvattavaksi, muistathan, että tilassa on sähkölaitteita, johtoja, salamalaitteita, laatikoita, hyllyjä jne., ettei lapsesi vahingoita itseään niihin.

Takaisin PÄÄSIVULLE